perjantai 6. syyskuuta 2013

Pitkää ikää ja kulttuurihyvinvointia

Pisimpään maanantain valtuustossa käsiteltiin Orimattilan historian ensimmäistä hyvinvointikertomusta. Aihe oli ihan mielenkiintoinen ja siitä pidettiinkin PIIITKIÄ puheenvuoroja. Itse tuota pumaskaa lukiessani kiinnitin nuorten pahoinvoinnin huolestuttavan määrän lisäksi huomiota kulttuurin osuuden vähäisyyteen raportissa. Valtuustossakin täysin aiheesta Veini Holopainen nosti esiin kirjaston puuttumisen raportista. Todella merkittävä puute! Orimattilan erinomainen kirjasto lisää 100% varmuudella kaupunkilaisten hyvinvointia läpi ikäluokkien ja sosiaalisen aseman.

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, miten Orimattilassa(KIN) ajatellaan usein hyvinvoinnista puhuttaessa vain terveys- ja sosiaalipalveluita sekä liikuntaa. Tottakai näillä on merkittävä rooli asiassa mutta omasta mielestäni pitäisi nostaa täysin samalle viivalle kulttuuri- ja sivistyspalvelut, yhteisöllisyys sekä viihtyvyys.

On kiva mainostaa (siis jos joskus jossain kaupunkia mainostettaisi), että meillä on pieneksi maalaiskaupungiksi mahtavan hieno taidemuseo. Ja kotiseutumusea. Virkeää käsityöperinnettä ja taideharrastusmahdollisuuksia. Mutta sitten kun puhutaan näiden asioiden kehittämisestä tai varsinkaan rahoittamisesta niin kas, urheilu ja kilpailu (siis kaupallinenkin) huutavat vieressä neonvärein paremmuuttaan ja tärkeyttään.

Tässäpä yllättävää faktaa:

"...elinikä pitenee kulttuurin ansiosta selvästi enemmän kuin terveysliikunnan tai laihduttamisen avulla. Tupakoimattomuus tuo keskimäärin viisi elinvuotta lisää, joten kulttuuri on tutkimusten mukaan melkein yhtä terveellistä kuin tupakasta kieltäytyminen."
 
Lue koko juttu täältä: Kulttuuri pidentää elinikää

Olisikohan mahdoton tehtävä laskea säästöä terveydenhoitokuluissa, joka voitaisiin saavuttaa pienelläkin panostuksella kulttuuriin? Näkisin tämän erityisesti vahvassa roolissa ennaltaehkäisevässä työssä. Lisäksi kulttuuripalveluita olisi liikuntaa huomattavasti helpompi kohdentaa koko kuntalaisväestölle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kulttuurin kun ei tarvitse olla korkeakulttuuria vaan parhaimmillaan osallistavaa ja yhteisöllistä, kaikkien saatavilla olevaa. Askelia tähän suuntaan on otettu mm. kaupunkiviljelyllä ja vaikkapa ulkoilmaelokuvaesityksellä: The Artist

Myös lastenkulttuuritarjonta sai virkistystä, kun kaupunki päätti lähteä mukaan EFEKTI-toimintaan. Toivottavasti mahdollisimman moni koulu ja päivähoidon ryhmä hyödyntää näitä mahtavia ILMAISIA työpajoja ja esityksiä: EFEKTI-tarjonta Orimattilassa

Taidemuseolla on muuten parhaillaan lastenkirjojen kuvitusnäyttely "Kuva kertoo tarinan", joka täytyy ehdottomasti mennä muksujen kanssa katsomaan =)

"Tahdotko minulta suukkosen?
Se saattaa olla vetinen,
mutta eihän se mitään tee,
vaikka suukko kastelee,
sillä senhän antaa Uppo-Nalle,
joka kerran on joutunut pinnan alle."

(Elina Karjalainen, kirjasta Uppo-Nallen kootut runot, Uponneen kansan lauluja)
 


Taidemuseon aukioloajat ja lisätietoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti