Nyt on tasa-arvon päivä, tiistai 19.3.2013 klo 12:19. Kansalaisaloitepalvelu tasa-arvoisen avioliittolain puolesta alkoi tänään ja tällä hetkellä kannattajia on 35 327 kappaletta.
Tämä on hyvä päivä.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Tasa-arvon päivää!
Nyt on tasa-arvon päivä, tiistai 19.3.2013 klo 12:19. Kansalaisaloitepalvelu tasa-arvoisen avioliittolain puolesta alkoi tänään ja tällä hetkellä kannattajia on 35 327 kappaletta.
Tämä on hyvä päivä.
tiistai 5. helmikuuta 2013
(*insert) Jaxuhaleja!
Välillä hieman politiikan ohi luisuva postaus. Vaikka sydämestäni vihreä olenkin, niin nyt olen joutunut saastuttavan savuiseen ruuhkaan. Paljon puhutut ruuhkavuodet on siis tämän äiti-viestintäsuunnittelija-vaimo-valtuutettu-luottamushenkilö-opiskelija-Leona-joogaaja-aktiivihörhön arkipäivää (ja yötä).
Kun sitä luonteeltaan on sellainen, että haluaa panostaa 100% siihen mihin ryhtyy, loppuu vuorokaudesta tunnit ja ihmisestä puhti jossain vaiheessa. Kun sille ei vaan voi mitään, että kiinnostuu ja innostuu niin monesta asiasta. Ja seurauksena on se, että huono omatunto soimaa koko ajan, koska väkisinkin jokainen osa-alue kärsii kun toinen asia vie aikaa ja energiaa.
Viime viikolla oli useita päiviä, jolloin ehdin nähdä lapsiani puoli tuntia - tunnin vuorokaudessa. Lähden yleensä aamulla töihin kun muut vielä nukkuvat. Töistä tullessa ehdin nopeasti syödä jotain ja sitten on joku iltameno (koulutus tai palaveri), josta kotiutuessa lapset on jo nukkumassa. Viikonlopun vietin erittäin mielenkiintoisessa ja hyödyllisessä vihreiden valtuutettujen koulutuksessa Vantaalla.
Tämä kaikki on itse aiheutettua, enkä siis valita. Ja pian tämä tahti helpottaa. Ihan vapaaehtoisesti nyt kaikkiin koulutuksiin osallistun mutta se johtuu siitä, että olen politiikassa ja kuntapäätöksenteossa vielä pihalla kuin lumiukko ja haluaisin parhaan kykyni mukaan ymmärtää asioita, joista olen yhdessä muiden kanssa päättämässä. Olen sen vähintäänkin velkaa äänestäjilleni.
Olen kyllä kovasti miettinyt viime päivinä, kuinka edustuksellista kuntapäätöksenteko nykyään onkaan? Totuushan on se, että vaikkapa yksinhuoltajan on jotakuinkin mahdotonta osallistua valtuustotyöhön. Ja jokaisen kuntalaisen asioita siellä kuitenkin käsitellään. Parhaiten valtuutetun rooli sopii eläkeläiselle ja työttömälle. Toisaalta, äänestysprosentin ollessa mitä se viime vaaleissa oli, ei voitane puhua edustuksellisesta demokratiasta muutenkaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun olette seurueessa, jossa kaikki muut puhuvat vierasta kieltä? Siis sellaista, josta itse ymmärrät sanan sieltä, toisen täältä mutta et itse oikein luontevasti osaa muodostaa kokonaisia, kieliopillisesti oikeita lauseita. Tällaisessa seurassa vaikkapa usean tunnin illallinen on todella uuvuttavaa. Kun saa koko ajan tsempata, että pysyy edes mukana, mistä muut juttelevat. Saati sitten, jos yrität välillä osallistua keskusteluun haparoivalla kielitaidollasi. No, tämä olen minä kuntapolitiikassa vielä toistaiseksi. Osallistumassa kuntarakenneuudistusta koskevaa lausuntoa valmistelevaan neuvotteluryhmään.
Ja sitten yritän olla 1,5-vuotiaan äiti. Lapsen, joka tykkää laulaa Haloo Helsingin "Huuda"-biisiä ja harjoittelee uusia sanayhdistelmiä. Äitiyleisö osoittaisi varmasti suurempaa suosiota esitykselle, jos sen ajankohta olisi joku muu kuin klo 04 aamuyöllä. Kun tietää, että vajaan kahden tunnin päästä soi herätyskello.
Nyt on puoli kuusi, ja olen ollut hereillä jo kolmesta asti. Jospa sitä hörppäisi kahvit ja lähtisi ajelemaan töihin niin saisi kuitattua eilisestä klo 14 alkaneesta neuvotteluista aiheutuneet miinukset työajanseurantaan.
Jaksaa, jaksaa.
Kun sitä luonteeltaan on sellainen, että haluaa panostaa 100% siihen mihin ryhtyy, loppuu vuorokaudesta tunnit ja ihmisestä puhti jossain vaiheessa. Kun sille ei vaan voi mitään, että kiinnostuu ja innostuu niin monesta asiasta. Ja seurauksena on se, että huono omatunto soimaa koko ajan, koska väkisinkin jokainen osa-alue kärsii kun toinen asia vie aikaa ja energiaa.
Viime viikolla oli useita päiviä, jolloin ehdin nähdä lapsiani puoli tuntia - tunnin vuorokaudessa. Lähden yleensä aamulla töihin kun muut vielä nukkuvat. Töistä tullessa ehdin nopeasti syödä jotain ja sitten on joku iltameno (koulutus tai palaveri), josta kotiutuessa lapset on jo nukkumassa. Viikonlopun vietin erittäin mielenkiintoisessa ja hyödyllisessä vihreiden valtuutettujen koulutuksessa Vantaalla.
Tämä kaikki on itse aiheutettua, enkä siis valita. Ja pian tämä tahti helpottaa. Ihan vapaaehtoisesti nyt kaikkiin koulutuksiin osallistun mutta se johtuu siitä, että olen politiikassa ja kuntapäätöksenteossa vielä pihalla kuin lumiukko ja haluaisin parhaan kykyni mukaan ymmärtää asioita, joista olen yhdessä muiden kanssa päättämässä. Olen sen vähintäänkin velkaa äänestäjilleni.
Olen kyllä kovasti miettinyt viime päivinä, kuinka edustuksellista kuntapäätöksenteko nykyään onkaan? Totuushan on se, että vaikkapa yksinhuoltajan on jotakuinkin mahdotonta osallistua valtuustotyöhön. Ja jokaisen kuntalaisen asioita siellä kuitenkin käsitellään. Parhaiten valtuutetun rooli sopii eläkeläiselle ja työttömälle. Toisaalta, äänestysprosentin ollessa mitä se viime vaaleissa oli, ei voitane puhua edustuksellisesta demokratiasta muutenkaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun olette seurueessa, jossa kaikki muut puhuvat vierasta kieltä? Siis sellaista, josta itse ymmärrät sanan sieltä, toisen täältä mutta et itse oikein luontevasti osaa muodostaa kokonaisia, kieliopillisesti oikeita lauseita. Tällaisessa seurassa vaikkapa usean tunnin illallinen on todella uuvuttavaa. Kun saa koko ajan tsempata, että pysyy edes mukana, mistä muut juttelevat. Saati sitten, jos yrität välillä osallistua keskusteluun haparoivalla kielitaidollasi. No, tämä olen minä kuntapolitiikassa vielä toistaiseksi. Osallistumassa kuntarakenneuudistusta koskevaa lausuntoa valmistelevaan neuvotteluryhmään.
Ja sitten yritän olla 1,5-vuotiaan äiti. Lapsen, joka tykkää laulaa Haloo Helsingin "Huuda"-biisiä ja harjoittelee uusia sanayhdistelmiä. Äitiyleisö osoittaisi varmasti suurempaa suosiota esitykselle, jos sen ajankohta olisi joku muu kuin klo 04 aamuyöllä. Kun tietää, että vajaan kahden tunnin päästä soi herätyskello.
Nyt on puoli kuusi, ja olen ollut hereillä jo kolmesta asti. Jospa sitä hörppäisi kahvit ja lähtisi ajelemaan töihin niin saisi kuitattua eilisestä klo 14 alkaneesta neuvotteluista aiheutuneet miinukset työajanseurantaan.
Jaksaa, jaksaa.
Unikaverit teekutsuilla (hyvä edustaa kun on nukkunut yönsä hyvin lapsen kainalossa)
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Avoimuutta mä metsästän
Valtuustosopimus oli jälleen yksi asia, josta en ennen vaalituloksen
jälkeisiä viikkoja ollut kuullutkaan. Sen ajatuksena on käsittääkseni
toimia "punaisena lankana" valtuuston päätöksenteossa eli eräänlaisena
tiivistettynä ohjeistuksena siitä, mitä kyseinen valtuusto haluaa nostaa
neljäksi vuodeksi toimintansa pääasioiksi.
Yritin etsiä itselleni malliksi ja keskustelun pohjaksi edellistä sopimusta mutta eipä sitä mistään löytynyt. Olisin sen varmaan saanut jos olisin oikealta taholta osannut pyytää näytille. Niinpä kun asiaa alettiin käsittelemään edellisellä viikolla, tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleeni, että toivoisin sopimukseen lisättävän avoimuuden periaatteen. Järkeilin, että jos kyseessä on tosiaan valtuuston työskentelyä "ohjaava" dokumentti, olisi siinä aiheellista mainita tuommoinen perustavanlaatuinen toimintatapa.
Avoimuuden periaatteen halusin mukaan ajatuksella, että se edistäisi kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon myös siten, että asiat esitettäisiin ymmärrettävässä muodossa. Kuten missä tahansa aihealueella, jossa ihminen on asiantuntija, unohtuu varmasti myös pitkän linjan kuntapoliitikoilta se, että rivikuntalaisen jokapäiväiseen sanavarastoon eivät kuulu termit katselmusjaosto, tarkastussääntöluonnos tai yhteistoimintasopimus. Jos kuntapäätöksenteko ei jo äänestysprosentistakaan päätellen ole tällä hetkellä se kaikkein tunteita herättävin ja mediaseksikkäin aihe, niin viimeistään se työntää luotaan siinä vaiheessa kun asiasta kiinnostuneen pitäisi jaksaa
a) mennä Orimattilan verkkosivuille,
b) etsiä sieltä asiaansa koskeva alasivu,
c) tietää, missä kuntaelimessä asia käsitellään,
d) mahdollisesti hakusanoja käyttäen etsiä asiaa koskevat dokumentit, ja
e) lukea läpi sivutolkulla tekstiä, joka näyttää tältä:
Voin rehellisesti kertoa, että jollen olisi mukana valtuustossa, joka päättää tuostakin asiasta, en jaksaisi lukea tekstiä neljättä sanaa pidemmälle. Siis jos olisin edes nähnyt vaivaa kaivaakseni asian korpikuusenkannonalta, sittenkin huomatakseni, että asiaan vaikuttaminen on jo myöhäistä.
Kun esitin avoimuuden sisällyttämistä valtuustosopimukseen sain ensin ehdotukselleni kannatusta mutta sitten se (kahdesti) pyydettiin poistamaan sopimuksesta "itsestäänselvyytenä". Uutena tulokkaana en halunnut heti ryhtyä hankalaksi inttäjäksi, joten annoin asian mennä vaikka kiehuin sisäisesti, koska jo pelkästään edellisen valtuustosopimuksen löytämisen hankaluus oli surkuhupaisa esimerkki siitä, ettei avoimuus todellakaan ole itsestäänselvää.
En usko, että valtaosa kuntapäättäjistä haluaa erityisesti salailla asioita tai olla vaikeasti ymmärrettäviä. Luulen ennemminkin, että avoimuus, tiedottaminen ja vuorovaikutteinen viestintä tarkoittavat monelle pitkän linjan poliitikolle täysin eri asioita kuin vaikkapa minun kaltaiselle politiikan keltanokalle, joka on joidenkin määritelmien mukaan häthätää Y-sukupolvea, käyttää aktiivisesti SoMea (joka on muutakin kuin Facebook) ja tekee työkseen viestintää. Minulle avoimuus ei tarkoita sitä, että "pöytäkirjat löytyvät netistä".
Näin valtuustourani alkuun siis kaipaamani avoin toimintamalli nousi työlistallani aikalailla kärkeen. Aion peräänkuuluttaa aktiivista, vuorovaikutteista ja avointa viestintää, niin valtuuston, hallituksen ja lautakuntien sisällä kuin erityisesti ulospäin. Aion ehdottaa valtuustokokousten videoimista ja suoraa lähettämistä verkossa sekä asioiden "suodattamista" sellaisiksi, että tällainen ei-yhteiskuntatieteilijäkin ne voisi ymmärtää. Mallina vaikkapa Hämeenlinnan erinomainen Veropuu eli kuva siitä, mistä kaupunki saa rahaa ja minne se raha menee.
Yritin etsiä itselleni malliksi ja keskustelun pohjaksi edellistä sopimusta mutta eipä sitä mistään löytynyt. Olisin sen varmaan saanut jos olisin oikealta taholta osannut pyytää näytille. Niinpä kun asiaa alettiin käsittelemään edellisellä viikolla, tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleeni, että toivoisin sopimukseen lisättävän avoimuuden periaatteen. Järkeilin, että jos kyseessä on tosiaan valtuuston työskentelyä "ohjaava" dokumentti, olisi siinä aiheellista mainita tuommoinen perustavanlaatuinen toimintatapa.
Avoimuuden periaatteen halusin mukaan ajatuksella, että se edistäisi kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon myös siten, että asiat esitettäisiin ymmärrettävässä muodossa. Kuten missä tahansa aihealueella, jossa ihminen on asiantuntija, unohtuu varmasti myös pitkän linjan kuntapoliitikoilta se, että rivikuntalaisen jokapäiväiseen sanavarastoon eivät kuulu termit katselmusjaosto, tarkastussääntöluonnos tai yhteistoimintasopimus. Jos kuntapäätöksenteko ei jo äänestysprosentistakaan päätellen ole tällä hetkellä se kaikkein tunteita herättävin ja mediaseksikkäin aihe, niin viimeistään se työntää luotaan siinä vaiheessa kun asiasta kiinnostuneen pitäisi jaksaa
a) mennä Orimattilan verkkosivuille,
b) etsiä sieltä asiaansa koskeva alasivu,
c) tietää, missä kuntaelimessä asia käsitellään,
d) mahdollisesti hakusanoja käyttäen etsiä asiaa koskevat dokumentit, ja
e) lukea läpi sivutolkulla tekstiä, joka näyttää tältä:
"Kuntalain 18 § 2
momentin mukaan valtuusto voi päättää, että muu toimielin kuin valtuusto
valitsee johtokunnan jäsenet tai osan jäsenistä. Sosiaalialan
osaamiskeskus Versoa koskevan kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen 8
§:n mukaan Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
hallitus valitsee johtokunnan. Koska nykyisen perussopimuksen mukaan
hallitus ei voi valita johtokuntaa ja perussopimus on ristiriidassa
Verson toimintaa koskevan yhteistoimintasopimuksen kanssa, kuntayhtymän
hallitus esittää perussopimuksen muuttamista tältä osin.
Voin rehellisesti kertoa, että jollen olisi mukana valtuustossa, joka päättää tuostakin asiasta, en jaksaisi lukea tekstiä neljättä sanaa pidemmälle. Siis jos olisin edes nähnyt vaivaa kaivaakseni asian korpikuusenkannonalta, sittenkin huomatakseni, että asiaan vaikuttaminen on jo myöhäistä.
Kun esitin avoimuuden sisällyttämistä valtuustosopimukseen sain ensin ehdotukselleni kannatusta mutta sitten se (kahdesti) pyydettiin poistamaan sopimuksesta "itsestäänselvyytenä". Uutena tulokkaana en halunnut heti ryhtyä hankalaksi inttäjäksi, joten annoin asian mennä vaikka kiehuin sisäisesti, koska jo pelkästään edellisen valtuustosopimuksen löytämisen hankaluus oli surkuhupaisa esimerkki siitä, ettei avoimuus todellakaan ole itsestäänselvää.
En usko, että valtaosa kuntapäättäjistä haluaa erityisesti salailla asioita tai olla vaikeasti ymmärrettäviä. Luulen ennemminkin, että avoimuus, tiedottaminen ja vuorovaikutteinen viestintä tarkoittavat monelle pitkän linjan poliitikolle täysin eri asioita kuin vaikkapa minun kaltaiselle politiikan keltanokalle, joka on joidenkin määritelmien mukaan häthätää Y-sukupolvea, käyttää aktiivisesti SoMea (joka on muutakin kuin Facebook) ja tekee työkseen viestintää. Minulle avoimuus ei tarkoita sitä, että "pöytäkirjat löytyvät netistä".
Näin valtuustourani alkuun siis kaipaamani avoin toimintamalli nousi työlistallani aikalailla kärkeen. Aion peräänkuuluttaa aktiivista, vuorovaikutteista ja avointa viestintää, niin valtuuston, hallituksen ja lautakuntien sisällä kuin erityisesti ulospäin. Aion ehdottaa valtuustokokousten videoimista ja suoraa lähettämistä verkossa sekä asioiden "suodattamista" sellaisiksi, että tällainen ei-yhteiskuntatieteilijäkin ne voisi ymmärtää. Mallina vaikkapa Hämeenlinnan erinomainen Veropuu eli kuva siitä, mistä kaupunki saa rahaa ja minne se raha menee.
Än Yy Tee NYT!
Maanantaina 14.1.2013 kokoontui uusi valtuusto, johon minäkin kuulun, ensimmäisen kerran. Onneksi olin jo kahdesti viime vuoden puolella ollut lehterillä seuraamassa kokouksia, joten proseduuri ei ollut ihan niin vieras. Itseäni rohkaistakseni valistin kuitenkin päälleni voimauttavan Madonnan MDNA-kiertueen paidan jakkuni alle. Ei edes piilorock mut hiukan piti poiketa tumma puku -linjasta.
Varsinaista valtuustoa edelsivät luottamuspaikkaneuvottelut sekä valtuustosopimuksen muotoilu samassa neuvotteluporukassa. Hommat oli valmisteltu paikkajaon osalta tuohon mennessä jo jotakuinkin valmiiksi eli sen puolesta ei tullut sen ihmeempää keskustelua. Vihreille tuli lopulta seuraavat paikat:
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta: Saara Paajanen
Keskusvaalilautakunta: Selma Palo-Kiuru
Yhteiskoulun ja Erkko-lukion johtokunta: Minna Koistinen
Vähän laihemmaksi jäi määrä kuin toivoin mutta parempi kuin ei mitään. Ja naispaikoille ei suoranaisesti ollut tunkua eli tärkeintä, että noihin löytyi hyvät ihmiset hoitamaan tehtäviä.
Olin varautunut pitkään kokoukseen ja sanonut tytöille lähtiessä, että tulen kun Velma on jo nukkumassa. Kokous kestikin huikeat 35 minuuttia ja kotona minua odottivat kommentit: "Miten sä jo nyt tulit, ei Velmakaan vielä nuku?!". Joskus näinkin.
Sain viereeni samaan "pulpettiin" valtuuston nuorimman jäsenen, joka pääsi ympäristölautakuntaan. Toivottavasti meille synkkaa ja vaihdetaan lautakuntakuulumisiakin aktiivisesti. Pöydällä odotti paperinivaskan lisäksi kaksi kunnon opusta, joista toisessa on jopa minun silmään erittäin pientä kirjasinkokoa olevaa, painavaa tekstiä. Pitäisi tutustua, kunhan aika riittäisi.
Mutta nyt on siis valtuustokausi korkattu! Melko yksinäinen olo siellä salissa oli yhden hengen valtuustoryhmällä mutta kai mie sieltä kavereitakin saan neljän vuoden aikana =)
Varsinaista valtuustoa edelsivät luottamuspaikkaneuvottelut sekä valtuustosopimuksen muotoilu samassa neuvotteluporukassa. Hommat oli valmisteltu paikkajaon osalta tuohon mennessä jo jotakuinkin valmiiksi eli sen puolesta ei tullut sen ihmeempää keskustelua. Vihreille tuli lopulta seuraavat paikat:
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta: Saara Paajanen
Keskusvaalilautakunta: Selma Palo-Kiuru
Yhteiskoulun ja Erkko-lukion johtokunta: Minna Koistinen
Vähän laihemmaksi jäi määrä kuin toivoin mutta parempi kuin ei mitään. Ja naispaikoille ei suoranaisesti ollut tunkua eli tärkeintä, että noihin löytyi hyvät ihmiset hoitamaan tehtäviä.
Olin varautunut pitkään kokoukseen ja sanonut tytöille lähtiessä, että tulen kun Velma on jo nukkumassa. Kokous kestikin huikeat 35 minuuttia ja kotona minua odottivat kommentit: "Miten sä jo nyt tulit, ei Velmakaan vielä nuku?!". Joskus näinkin.
Sain viereeni samaan "pulpettiin" valtuuston nuorimman jäsenen, joka pääsi ympäristölautakuntaan. Toivottavasti meille synkkaa ja vaihdetaan lautakuntakuulumisiakin aktiivisesti. Pöydällä odotti paperinivaskan lisäksi kaksi kunnon opusta, joista toisessa on jopa minun silmään erittäin pientä kirjasinkokoa olevaa, painavaa tekstiä. Pitäisi tutustua, kunhan aika riittäisi.
Mutta nyt on siis valtuustokausi korkattu! Melko yksinäinen olo siellä salissa oli yhden hengen valtuustoryhmällä mutta kai mie sieltä kavereitakin saan neljän vuoden aikana =)
lauantai 22. joulukuuta 2012
119 x kiitos!
Lokakuussa tapahtui pieniäsuuria ihmeitä ja minut valittiin järisyttävän suurella äänimäärällä Orimattilan kunnanvaltuustoon. Aina kun asiaa ajattelen, olen sanattoman hämilläni ja ihmeissäni ja kiitollinen: ajatus siitä, että 119 ihmisellä on ollut yksi ääni annettavanaan ja he ovat valinneet antaa sen minulle. Ihan käsittämättömän hienoa.
Ehkä tuosta hämmennyksestäkin johtuen kirjoittaminen on jäänyt vähän paitsioon parin kuukauden aikana. Olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa seuraavan neljän vuoden aikana työskentelen ja yrittänyt parhaani mukaan opetella poliittisia kiemuroita, joita vaalitulos sai aikaan.
Päällimmäisenä asiana heti vaalien jälkeen nousi pintaan luottamuspaikkajako. Yhden hengen naisvoittoinen ja nuorin valtuustoryhmä oli ihmeissään kaikessa politiikan pyörteessä, johon vihreänä untuvikkona joutui. Erinäisten neuvottelujen ja laskutoimitusten ja tapaamisten ja konsultaatioiden jälkeen jo jossain vaiheessa vaikutti, että tulevat neljä vuotta voivat olla kovin vaikeat mutta onneksi yhteisen tekemisen vire löytyi ja aikuiset ihmiset hoitivat asian kotiin ilman suurempia tappeluita siitä, kenellä on vihreä lapio ja kuka on rakentanut komeimman hiekkakakun.
Itselleni esimerkiksi termi "tekninen vaaliliitto" oli täysin vieras ennen tätä elämänvaihetta. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että kouluaikoina yhteiskuntaoppi oli fysiikan ohella aineita suoraan painajaisistani. Voisin kuvitella, ettei se minua kannattaneillekaan kaikille ole jokapäiväisessä sanavarastossa oleva käsite. Tässä siis selvennys (suoraan Wikipediasta eli kunnia sille jolle kunnia kuuluu):
"Vaaliliitto on kahden tai useamman puolueen tai muun ehdokaslistan vaaleja varten solmima liitto, jonka tarkoituksena on parantaa mukana olevien ryhmien asemaa siihen verrattuna, että ne toimisivat erillään.[1] Erityisesti vaaliliittoja muodostavat pienet puolueet ja ryhmät, jotka muuten arvelisivat jäävänsä äänikynnyksen alle.
Vaaliliitot voivat olla motivaatioltaan ideologisia tai teknisiä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan. Tekniseen vaaliliittoon voivat yhtyä puolueet, jotka eivät välttämättä ole toisiaan lähellä poliittisesti, mutta arvelevat itse voivansa hyötyä vaaliliitosta.
Teknisiä vaaliliittoja solmitaan usein kunnanvaltuustoissa edustajia kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin valittaessa."
Vihreät eli minä teki siis teknisen vaaliliiton Perussuomalaisten kanssa luottamuspaikkaneuvotteluissa. Ilman liittoa meille ei olisi tullut yhtään paikkaa esim. lautakunnissa mutta tällä sopimuksella saimme paikan sivistyslautakuntaan sekä muutamaan muuhun luottamusryhmään. Perussuomalaiset puolestaan hyötyivät puolikkaalla hallituspaikalla eli saivat kaupunginhallitukseen kaksi henkilöä koko neljän vuoden kaudeksi (ilman liittoa heille olisi kuulunut 2+1 paikkaa eli 2 henkeä kahdeksi vuodeksi ja 1 toiselle kahdelle vuodelle).
Mitään ideologista liittoa tämä sopimus ei siis sisällä. Meidän ei tarvitse olla asioista samaa mieltä tai äänestää yhteisesti. Kyseessä oli vain paikkajako ja matematiikka. Paikallislehtikin onnistui aika houkuttelevasti otsikoimaan jutun aiheesta ja varmastikin herätti keskustelua tämä liittoutuma. Mutta tämän ihmeellisempi asia se ei siis ole.
Itse pyrin aina olemaan avoin yhteistyölle enkä halua hylkiä mitään ryhmittymää tai henkilöä vain sen vuoksi, että he edustavat toisenlaista ajatusmaailmaa kuin minä itse. Päinvastoin: monesti tuo erittäin tervetullutta ja tervettä keskustelua ja kysymyksiä päätöksentekoon kun porukassa on monenlaisia mielipiteitä ja ihmisiä. Niin kauan kun muistetaan, että töitä tehdään Orimattilan ja kuntalaisten edun puolesta niin uskon, että tuloksiakin syntyy hyvässä hengessä.
Ehkä tuosta hämmennyksestäkin johtuen kirjoittaminen on jäänyt vähän paitsioon parin kuukauden aikana. Olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa seuraavan neljän vuoden aikana työskentelen ja yrittänyt parhaani mukaan opetella poliittisia kiemuroita, joita vaalitulos sai aikaan.
Päällimmäisenä asiana heti vaalien jälkeen nousi pintaan luottamuspaikkajako. Yhden hengen naisvoittoinen ja nuorin valtuustoryhmä oli ihmeissään kaikessa politiikan pyörteessä, johon vihreänä untuvikkona joutui. Erinäisten neuvottelujen ja laskutoimitusten ja tapaamisten ja konsultaatioiden jälkeen jo jossain vaiheessa vaikutti, että tulevat neljä vuotta voivat olla kovin vaikeat mutta onneksi yhteisen tekemisen vire löytyi ja aikuiset ihmiset hoitivat asian kotiin ilman suurempia tappeluita siitä, kenellä on vihreä lapio ja kuka on rakentanut komeimman hiekkakakun.
Itselleni esimerkiksi termi "tekninen vaaliliitto" oli täysin vieras ennen tätä elämänvaihetta. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että kouluaikoina yhteiskuntaoppi oli fysiikan ohella aineita suoraan painajaisistani. Voisin kuvitella, ettei se minua kannattaneillekaan kaikille ole jokapäiväisessä sanavarastossa oleva käsite. Tässä siis selvennys (suoraan Wikipediasta eli kunnia sille jolle kunnia kuuluu):
"Vaaliliitto on kahden tai useamman puolueen tai muun ehdokaslistan vaaleja varten solmima liitto, jonka tarkoituksena on parantaa mukana olevien ryhmien asemaa siihen verrattuna, että ne toimisivat erillään.[1] Erityisesti vaaliliittoja muodostavat pienet puolueet ja ryhmät, jotka muuten arvelisivat jäävänsä äänikynnyksen alle.
Vaaliliitot voivat olla motivaatioltaan ideologisia tai teknisiä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan. Tekniseen vaaliliittoon voivat yhtyä puolueet, jotka eivät välttämättä ole toisiaan lähellä poliittisesti, mutta arvelevat itse voivansa hyötyä vaaliliitosta.
Teknisiä vaaliliittoja solmitaan usein kunnanvaltuustoissa edustajia kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin valittaessa."
Vihreät eli minä teki siis teknisen vaaliliiton Perussuomalaisten kanssa luottamuspaikkaneuvotteluissa. Ilman liittoa meille ei olisi tullut yhtään paikkaa esim. lautakunnissa mutta tällä sopimuksella saimme paikan sivistyslautakuntaan sekä muutamaan muuhun luottamusryhmään. Perussuomalaiset puolestaan hyötyivät puolikkaalla hallituspaikalla eli saivat kaupunginhallitukseen kaksi henkilöä koko neljän vuoden kaudeksi (ilman liittoa heille olisi kuulunut 2+1 paikkaa eli 2 henkeä kahdeksi vuodeksi ja 1 toiselle kahdelle vuodelle).
Mitään ideologista liittoa tämä sopimus ei siis sisällä. Meidän ei tarvitse olla asioista samaa mieltä tai äänestää yhteisesti. Kyseessä oli vain paikkajako ja matematiikka. Paikallislehtikin onnistui aika houkuttelevasti otsikoimaan jutun aiheesta ja varmastikin herätti keskustelua tämä liittoutuma. Mutta tämän ihmeellisempi asia se ei siis ole.
Itse pyrin aina olemaan avoin yhteistyölle enkä halua hylkiä mitään ryhmittymää tai henkilöä vain sen vuoksi, että he edustavat toisenlaista ajatusmaailmaa kuin minä itse. Päinvastoin: monesti tuo erittäin tervetullutta ja tervettä keskustelua ja kysymyksiä päätöksentekoon kun porukassa on monenlaisia mielipiteitä ja ihmisiä. Niin kauan kun muistetaan, että töitä tehdään Orimattilan ja kuntalaisten edun puolesta niin uskon, että tuloksiakin syntyy hyvässä hengessä.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Orimattilalaisuudesta
Tämän aamun Etlarissa oli mielenkiintoinen teksti heti kolmossivulla. Heidi Nikunen kirjoittaa Näkökulmassa otsikolla "Vain Orimattilalla oli oma aika". Kiinnostuin jutusta monestakin syystä. Ensinnäkin, enpä olisi muistanut, että ensi yönä siirrytään talviaikaan. Toiseksi, oli yllätys, että kesäaika on otettu virallisesti käyttöön Suomessa vasta 1981 (jolloin olin 3-vuotias). Mutta suurin herättäjä oli Orimattilan osuus tässä asiassa.
"Yhden kunnan kellokapina"tapahtui toisen maailmansodan aikaan kun koko Suomessa otettiin kokeiluun kesäaika. Siis kaikkialla paitsi Orimattilassa. Täällä ei suostuttu siirtymään toiseen aikaan, koska kesäaika oli paikallisten mielestä tarpeeton. Niinpä noin vuoden ajan muu maa kulki eri ajassa kuin Orimattila.
Tämä on niin uskomattoman ihastuttavan vihastuttavan orimattilalainen tarina, että sen on oltava totta. Tässä paikassa on jotain raivostuttavan rakastettavaa itsepäisyyttä, että en sellaista ole muualla kohdannut. Saman piirteen voi nähdä myös peräänantamattomuutena ja oman arvon tuntona. Ulkopuolinen kokee orimattilalaisuuden ehkä sisäänpäin lämpiävyytenä ja jääräpäisyytenä mutta uskon, että paikalliset myös puolustavat omiaan ja oikeuksiaan tarvittaessa sisukkaasti ja täydellä sydämellä.
Itse uskon tuovani Orimattilaan hiukan uusia tuulia, laatikon ulkopuolella ajattelua. Muutos ei saa olla itseisarvo, mutta ei myöskään paikallaan polkeminen vain "koska näin on aina toimittu". Asioita on välillä ihan tervettä kyseenalaistaa ja ravistella, mutta pitää mukana myös perinteitä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.
Itse painun nukkumaan ja mukautuneena orimattilalaisena siirryn talviaikaan. Jotain todella viehättävää tässä melko tuoreessa kotikaupungissani on. Miettikää nyt miltä kuulostaa sanoa olevansa orimattilalainen. Sehän on melkein kuin laulaisi =) Lalalei!
"Yhden kunnan kellokapina"tapahtui toisen maailmansodan aikaan kun koko Suomessa otettiin kokeiluun kesäaika. Siis kaikkialla paitsi Orimattilassa. Täällä ei suostuttu siirtymään toiseen aikaan, koska kesäaika oli paikallisten mielestä tarpeeton. Niinpä noin vuoden ajan muu maa kulki eri ajassa kuin Orimattila.
Tämä on niin uskomattoman ihastuttavan vihastuttavan orimattilalainen tarina, että sen on oltava totta. Tässä paikassa on jotain raivostuttavan rakastettavaa itsepäisyyttä, että en sellaista ole muualla kohdannut. Saman piirteen voi nähdä myös peräänantamattomuutena ja oman arvon tuntona. Ulkopuolinen kokee orimattilalaisuuden ehkä sisäänpäin lämpiävyytenä ja jääräpäisyytenä mutta uskon, että paikalliset myös puolustavat omiaan ja oikeuksiaan tarvittaessa sisukkaasti ja täydellä sydämellä.
Itse uskon tuovani Orimattilaan hiukan uusia tuulia, laatikon ulkopuolella ajattelua. Muutos ei saa olla itseisarvo, mutta ei myöskään paikallaan polkeminen vain "koska näin on aina toimittu". Asioita on välillä ihan tervettä kyseenalaistaa ja ravistella, mutta pitää mukana myös perinteitä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.
Itse painun nukkumaan ja mukautuneena orimattilalaisena siirryn talviaikaan. Jotain todella viehättävää tässä melko tuoreessa kotikaupungissani on. Miettikää nyt miltä kuulostaa sanoa olevansa orimattilalainen. Sehän on melkein kuin laulaisi =) Lalalei!
lauantai 20. lokakuuta 2012
Liito-oravien asialla
Viimeiset viikot ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Mukaan on mahtunut joitakin hetkiä kun kamelin selkä on notkahdellut mutta enimmäkseen hyviä keskusteluja, mieleenpainuvia kohtaamisia ja uusia ihania ihmisiä. Kampanjointi on vienyt minut mm. Orimattilan Eläkkeensaajien kokoukseen. Ihan mahtavaa: tuskin mistään muusta syystä olisin tuonne päätynyt kuin kuntavaalien myötä. Menin tilaisuuteen lähinnä kuunteluoppilaaksi koska kohderyhmä oli itselle hyvin tuntematon. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka ottivat minutkin lämpimästi vastaan mutta esittivätkin sitten todella tiukkoja kysymyksiä. Minun pelastus oli vieressäni istunut Kokoomuksen ehdokas, joka varmalla ammattitaidolla ja kokemuksella vastasi vaikeisiin kysymyksiin. Tuli todella blondi olo ja tilannetta vielä erikoisemmaksi teki se, että edustin "nuorisoa" kyseisessä tilanteessa, koska olin kymmeniä vuosia nuorempi kuin muut paikalla olijat!
Olin myös seuraamassa lähidemokratiaa käsittelevää keskustelutilaisuutta Lahdessa. Todella mielenkiintoista asiaa ja itse vakuutuin entisestään, että siihen suuntaan on mentävä. Mutta lähidemokratia vaatii ihan oman kirjoituksen eli siitä lisää myöhemmin.
Lokakuisena lauantaina vietettiin myös Orimattilan Kuntapäivää. Paikalla olivat puolueet sekä kunnan eri palvelut. Oli jokseenkin surkeaa huomata, että esillepanijoiden lisäksi todella harva kuntalainen oli löytänyt tilaisuuteen ja esitykset kaikuivat kuuroille korville. Olisi varmasti aiheellista jatkossa miettiä, mikä tuollaisten tilaisuuksien tarve ja funktio on. Itse kysyisin suoraan kuntalaisilta, millaisia tapahtumia he toivoisivat järjestettävän ja mitä kautta heille olisi mielekkäintä tutustua kunnan tarjoamiin palveluihin. Vai oliko kyse vain huonosta markkinoinnista?
Osallistuin myös Kehräämön 10 liikuntatapahtumaan ja Kantoliinaviikon kunniaksi otin Velman mukaan selkään lenkille. Ihanat naiset ja uudet ystäväni Siiri ja Selma toimivat tukijoukkoina: Siiri teki kestovaippakierrätyskankaista upean nelosen rintaani ja Selma tuli kaveriksi pikku peikkopoikansa kanssa kävelemään. Ihan mahtava sunnuntai ja pienet kannettavat saivat hymyn jokaisen vastaantulijan huulille.
Tänään sitten olin ensimmäistä kertaa perinteisessä vaalityössä eli kadulla kampanjoimassa. Jaoimme flyereita ja juttelimme ihmisille muiden ehdokkaiden kanssa. Ensimmäistä kertaa nyt myös konkreettisesti törmäsin niihin hyvin negatiivisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin, joista minua varoiteltiin kun leikkiin ryhdyin. On vaikeaa hymyillä ja jatkaa urhoollisesti keskustelua iloisella mielellä kun juttukumppanin asenne on seuraava:
"Vihreät on pilanneet koko Suomen. Sinäkin olet ihan varmasti kantanut liito-oravan paskaa meidän metsiin ja sitten otatte ne haltuun meiltä täysin viattomilta ihmisiltä. Te ette halua mitään muuta kuin ottaa kaikki valtion ja yksityisten metsät ja antaa kaikenmaailman matojen ja liito-oravien siellä mellastaa."
Yritä siinä sitten puhua lähidemokratiasta, avoimuudesta, kestävästä kehityksestä, Orimattilan palvelujen laadusta ja saatavuudesta. Aina keskustelu kääntyi liito-oraviin. Ihan tarkistin kotiin tultuani, että Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan oppaassa ei anneta apua kyseisiin tilanteisiin. Ja kuitenkin tällaisessa pienessä "persuvoittoisessa" maalaiskunnassa valtaosa väestöstä todennäköisesti kuittaa Vihreät juuri noin. Viherpiipertäjäkommunisteja, jotka välittävät vain liito-oravista.
Mitä tästä jäi käteen. Monelle orimattilalaiselle ainakin hyviä ruokareseptejä (inhoan paperisaastetta ja niinpä laitoimme meidän flyereiden kääntöpuolelle hyväksi havaittuja ruokaohjeita). Ehkä pieni vihertävä ajatuksensiemen niille vanhemmille isännille, joiden kanssa juttelin (sain hymyjä ja jopa vihjaisuja, että tällaisia ehdokkaita saisi olla enemmänkin!). Ja itselleni annoin lämpimät taputukset olalle rohkeudesta: on hiukan toista olla Vihreänä ehdokkaana Helsingissä kuin täällä. Siinä kestovaippakangasnumerooni pukeutuneena vasten kuutta paljasjalkalaista (ja ainakin alkuun hyvin vihamielistä) orimattilalaisisäntää olisi monelta mennyt liito-oravankakka housuun mutta hoidin mielestäni tilanteen hyvinkin mallikkaasti kotiin =)
Olin myös seuraamassa lähidemokratiaa käsittelevää keskustelutilaisuutta Lahdessa. Todella mielenkiintoista asiaa ja itse vakuutuin entisestään, että siihen suuntaan on mentävä. Mutta lähidemokratia vaatii ihan oman kirjoituksen eli siitä lisää myöhemmin.
Lokakuisena lauantaina vietettiin myös Orimattilan Kuntapäivää. Paikalla olivat puolueet sekä kunnan eri palvelut. Oli jokseenkin surkeaa huomata, että esillepanijoiden lisäksi todella harva kuntalainen oli löytänyt tilaisuuteen ja esitykset kaikuivat kuuroille korville. Olisi varmasti aiheellista jatkossa miettiä, mikä tuollaisten tilaisuuksien tarve ja funktio on. Itse kysyisin suoraan kuntalaisilta, millaisia tapahtumia he toivoisivat järjestettävän ja mitä kautta heille olisi mielekkäintä tutustua kunnan tarjoamiin palveluihin. Vai oliko kyse vain huonosta markkinoinnista?
Osallistuin myös Kehräämön 10 liikuntatapahtumaan ja Kantoliinaviikon kunniaksi otin Velman mukaan selkään lenkille. Ihanat naiset ja uudet ystäväni Siiri ja Selma toimivat tukijoukkoina: Siiri teki kestovaippakierrätyskankaista upean nelosen rintaani ja Selma tuli kaveriksi pikku peikkopoikansa kanssa kävelemään. Ihan mahtava sunnuntai ja pienet kannettavat saivat hymyn jokaisen vastaantulijan huulille.
Tänään sitten olin ensimmäistä kertaa perinteisessä vaalityössä eli kadulla kampanjoimassa. Jaoimme flyereita ja juttelimme ihmisille muiden ehdokkaiden kanssa. Ensimmäistä kertaa nyt myös konkreettisesti törmäsin niihin hyvin negatiivisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin, joista minua varoiteltiin kun leikkiin ryhdyin. On vaikeaa hymyillä ja jatkaa urhoollisesti keskustelua iloisella mielellä kun juttukumppanin asenne on seuraava:
"Vihreät on pilanneet koko Suomen. Sinäkin olet ihan varmasti kantanut liito-oravan paskaa meidän metsiin ja sitten otatte ne haltuun meiltä täysin viattomilta ihmisiltä. Te ette halua mitään muuta kuin ottaa kaikki valtion ja yksityisten metsät ja antaa kaikenmaailman matojen ja liito-oravien siellä mellastaa."
Yritä siinä sitten puhua lähidemokratiasta, avoimuudesta, kestävästä kehityksestä, Orimattilan palvelujen laadusta ja saatavuudesta. Aina keskustelu kääntyi liito-oraviin. Ihan tarkistin kotiin tultuani, että Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan oppaassa ei anneta apua kyseisiin tilanteisiin. Ja kuitenkin tällaisessa pienessä "persuvoittoisessa" maalaiskunnassa valtaosa väestöstä todennäköisesti kuittaa Vihreät juuri noin. Viherpiipertäjäkommunisteja, jotka välittävät vain liito-oravista.
Mitä tästä jäi käteen. Monelle orimattilalaiselle ainakin hyviä ruokareseptejä (inhoan paperisaastetta ja niinpä laitoimme meidän flyereiden kääntöpuolelle hyväksi havaittuja ruokaohjeita). Ehkä pieni vihertävä ajatuksensiemen niille vanhemmille isännille, joiden kanssa juttelin (sain hymyjä ja jopa vihjaisuja, että tällaisia ehdokkaita saisi olla enemmänkin!). Ja itselleni annoin lämpimät taputukset olalle rohkeudesta: on hiukan toista olla Vihreänä ehdokkaana Helsingissä kuin täällä. Siinä kestovaippakangasnumerooni pukeutuneena vasten kuutta paljasjalkalaista (ja ainakin alkuun hyvin vihamielistä) orimattilalaisisäntää olisi monelta mennyt liito-oravankakka housuun mutta hoidin mielestäni tilanteen hyvinkin mallikkaasti kotiin =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)