Yöllistä pohdintaa

Piti mennä ajoissa nukkumaan kun Velma on räkänokkainen ja heräilee puolen tunnin välein läpi yön eli äitiäkin vähän väsyttää. Tässä sitä kuitenkin istun ja aivot käy ylikierroksilla ajattelemisesta.

Olen miettinyt aika paljon viime päivinä mm. noita teemoja, joita tänne kirjoitin. Nimesin ne ensin vaaliteemoiksi mutta muutin sitten "sydämen asioiksi". Ne ovat asioita, jotka tuntuvat minulle tärkeiltä, joihin kaipaisin muutosta, jotka ovat elämääni. Riippumatta vaaleista tai politiikasta. En siis heitä niitä asioita mappi ööhön, kävi vaaleissa miten tahansa.

Käyn myös omassa päässäni argumentointia itseäni vastaan eli tavallaan valmistaudun perustelemaan kannanottojani. Kritiikkiä nimittäin varmasti seuraa. Kieltämättä itsekin näen miten saatan aiheuttaa toiveillani ja mielipiteilläni nahdollisen mielikuvan sateenkaaria paskovasta taivaanrannan maalarista. Tunnistin jopa itseni paljon parjatusta Niinistön Arjen tekoja (http://www.tavallisia.fi/) -kampanjasta.

Myönnän: minulla ei ole ratkaisumalleja syrjäytymisen ehkäisyyn tai jo syrjäytyneiden palauttamiseen takaisin aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. En tiedä miten kurjuus poistetaan, mistä löytyy rahat vanhusten huoltoon, kuinka lasten pahoinpitely tai perhesurmat ennaltaehkäistään, miten suomalaiset saadaan lopettamaan viinan juonti. Ja jos suoraan sanotaan, en usko Orimattilan kunnanvaltuutetun tällaisia asioita voivan poistaakaan maailmasta. Niinpä yritän lähestyä asiaa hyvin pienessä mittakaavassa. Sillä tavoin ja niillä eväillä jotka itse tunnen ja joihin itse voin sitoutua. Nykyään esim. järjestöt kamppailevat valtavasti, koska eivät saa ihmisiä mukaan toimintaansa. Vapaaehtoisia ei vain löydy. Eivät puolueetkaan vaikkapa kunnallisvaaliehdokkaita ole joutuneet potkimaan ympäriltään kauemmas, koska heitä niin sankoin joukoin olisi ilmoittautumassa.

Luulen, ettäosaltaan tämä osallistumattomuus johtuu siitä, että kynnys on tehty liian korkeaksi. Ihmiset pelkäävät ilmoittautua mihinkään mukaan koska uskovat sitoutuvansa johonkin valtavaan taakkaan, pitkäksi ajaksi, kaiken muun elämänsä uhraten. Ja näin se pahimmillaan ehkä onkin. Kokouksissa istumista harva se ilta ja sen vähäisenkin vapaa-ajan käyttämistä jossain ihan muualla kuin missä oikeastaan haluaisi olla.

Voisiko tässä toimia ratkaisuna kynnyksen hiominen hiukan matalammaksi? Eli ettei yritettäisikään ratkaista Suomen nuorisotyöttömyyttä kerralla vaan lähdettäisiin liikkeelle siitä, että jokainen voi tehdä jotain, ihan omien voimavarojen mukaan, omaan tahtiin, parhaaksi katsomallaan tavalla. lman suuria sitoumuksia ja sijoituksia. En minäkään jätä vaikkapa lajittelematta jätteitäni sen vuoksi, ettei se kuitenkaan pelasta maapallon valtameriä. Eli miksen voisi aloittaa yhteiskunnallista vaikuttamista vaikka sillä, että tervehdin naapureitani ja kysyn, mitä kuuluu? Ei siitä varmasti mitään haittaakaan ole. Ja ehkä siitä seuraa jotain isompaa ja parempaa jonain päivänä. Ainakin Niinistön kampanja on saanut paljon keskustelua aikaan ja se on jo positiivista!

Toisaalta: jos ei aseta visioitaan ja tavoitteitaan tarpeeksi korkealle, ei muutostakaan varmasti tapahdu. Siksi uskallan haaveilla ääneen viihtyisästä ja vihreästä Orimattilasta, jossa elää tasa-arvoisia, tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä. Siitä lähdetään ja katsotaan millaisilla teoilla päästään aina pieni asken kohti visiota.