Orimattilalaisuudesta

Tämän aamun Etlarissa oli mielenkiintoinen teksti heti kolmossivulla. Heidi Nikunen kirjoittaa Näkökulmassa otsikolla "Vain Orimattilalla oli oma aika". Kiinnostuin jutusta monestakin syystä. Ensinnäkin, enpä olisi muistanut, että ensi yönä siirrytään talviaikaan. Toiseksi, oli yllätys, että kesäaika on otettu virallisesti käyttöön Suomessa vasta 1981 (jolloin olin 3-vuotias). Mutta suurin herättäjä oli Orimattilan osuus tässä asiassa.

"Yhden kunnan kellokapina"tapahtui toisen maailmansodan aikaan kun koko Suomessa otettiin kokeiluun kesäaika. Siis kaikkialla paitsi Orimattilassa. Täällä ei suostuttu siirtymään toiseen aikaan, koska kesäaika oli paikallisten mielestä tarpeeton. Niinpä noin vuoden ajan muu maa kulki eri ajassa kuin Orimattila.

Tämä on niin uskomattoman ihastuttavan vihastuttavan orimattilalainen tarina, että sen on oltava totta. Tässä paikassa on jotain raivostuttavan rakastettavaa itsepäisyyttä, että en sellaista ole muualla kohdannut. Saman piirteen voi nähdä myös peräänantamattomuutena ja oman arvon tuntona. Ulkopuolinen kokee orimattilalaisuuden ehkä sisäänpäin lämpiävyytenä ja jääräpäisyytenä mutta uskon, että paikalliset myös puolustavat omiaan ja oikeuksiaan tarvittaessa sisukkaasti ja täydellä sydämellä.

Itse uskon tuovani Orimattilaan hiukan uusia tuulia, laatikon ulkopuolella ajattelua. Muutos ei saa olla itseisarvo, mutta ei myöskään paikallaan polkeminen vain "koska näin on aina toimittu". Asioita on välillä ihan tervettä kyseenalaistaa ja ravistella, mutta pitää mukana myös perinteitä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.

Itse painun nukkumaan ja mukautuneena orimattilalaisena siirryn talviaikaan. Jotain todella viehättävää tässä melko tuoreessa kotikaupungissani on. Miettikää nyt miltä kuulostaa sanoa olevansa orimattilalainen. Sehän on melkein kuin laulaisi =) Lalalei!

Liito-oravien asialla

Viimeiset viikot ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Mukaan on mahtunut joitakin hetkiä kun kamelin selkä on notkahdellut mutta enimmäkseen hyviä keskusteluja, mieleenpainuvia kohtaamisia ja uusia ihania ihmisiä. Kampanjointi on vienyt minut mm. Orimattilan Eläkkeensaajien kokoukseen. Ihan mahtavaa: tuskin mistään muusta syystä olisin tuonne päätynyt kuin kuntavaalien myötä. Menin tilaisuuteen lähinnä kuunteluoppilaaksi koska kohderyhmä oli itselle hyvin tuntematon. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka ottivat minutkin lämpimästi vastaan mutta esittivätkin sitten todella tiukkoja kysymyksiä. Minun pelastus oli vieressäni istunut Kokoomuksen ehdokas, joka varmalla ammattitaidolla ja kokemuksella vastasi vaikeisiin kysymyksiin. Tuli todella blondi olo ja tilannetta vielä erikoisemmaksi teki se, että edustin "nuorisoa" kyseisessä tilanteessa, koska olin kymmeniä vuosia nuorempi kuin muut paikalla olijat!

Olin myös seuraamassa lähidemokratiaa käsittelevää keskustelutilaisuutta Lahdessa. Todella mielenkiintoista asiaa ja itse vakuutuin entisestään, että siihen suuntaan on mentävä. Mutta lähidemokratia vaatii ihan oman kirjoituksen eli siitä lisää myöhemmin.

Lokakuisena lauantaina vietettiin myös Orimattilan Kuntapäivää. Paikalla olivat puolueet sekä kunnan eri palvelut. Oli jokseenkin surkeaa huomata, että esillepanijoiden lisäksi todella harva kuntalainen oli löytänyt tilaisuuteen ja esitykset kaikuivat kuuroille korville. Olisi varmasti aiheellista jatkossa miettiä, mikä tuollaisten tilaisuuksien tarve ja funktio on. Itse kysyisin suoraan kuntalaisilta, millaisia tapahtumia he toivoisivat järjestettävän ja mitä kautta heille olisi mielekkäintä tutustua kunnan tarjoamiin palveluihin. Vai oliko kyse vain huonosta markkinoinnista?

Osallistuin myös Kehräämön 10 liikuntatapahtumaan ja Kantoliinaviikon kunniaksi otin Velman mukaan selkään lenkille. Ihanat naiset ja uudet ystäväni Siiri ja Selma toimivat tukijoukkoina: Siiri teki kestovaippakierrätyskankaista upean nelosen rintaani ja Selma tuli kaveriksi pikku peikkopoikansa kanssa kävelemään. Ihan mahtava sunnuntai ja pienet kannettavat saivat hymyn jokaisen vastaantulijan huulille.

Tänään sitten olin ensimmäistä kertaa perinteisessä vaalityössä eli kadulla kampanjoimassa. Jaoimme flyereita ja juttelimme ihmisille muiden ehdokkaiden kanssa. Ensimmäistä kertaa nyt myös konkreettisesti törmäsin niihin hyvin negatiivisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin, joista minua varoiteltiin kun leikkiin ryhdyin. On vaikeaa hymyillä ja jatkaa urhoollisesti keskustelua iloisella mielellä kun juttukumppanin asenne on seuraava:

"Vihreät on pilanneet koko Suomen. Sinäkin olet ihan varmasti kantanut liito-oravan paskaa meidän metsiin ja sitten otatte ne haltuun meiltä täysin viattomilta ihmisiltä. Te ette halua mitään muuta kuin ottaa kaikki valtion ja yksityisten metsät ja antaa kaikenmaailman matojen ja liito-oravien siellä mellastaa."

Yritä siinä sitten puhua lähidemokratiasta, avoimuudesta, kestävästä kehityksestä, Orimattilan palvelujen laadusta ja saatavuudesta. Aina keskustelu kääntyi liito-oraviin. Ihan tarkistin kotiin tultuani, että Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan oppaassa ei anneta apua kyseisiin tilanteisiin. Ja kuitenkin tällaisessa pienessä "persuvoittoisessa" maalaiskunnassa valtaosa väestöstä todennäköisesti kuittaa Vihreät juuri noin. Viherpiipertäjäkommunisteja, jotka välittävät vain liito-oravista.

Mitä tästä jäi käteen. Monelle orimattilalaiselle ainakin hyviä ruokareseptejä (inhoan paperisaastetta ja niinpä laitoimme meidän flyereiden kääntöpuolelle hyväksi havaittuja ruokaohjeita). Ehkä pieni vihertävä ajatuksensiemen niille vanhemmille isännille, joiden kanssa juttelin (sain hymyjä ja jopa vihjaisuja, että tällaisia ehdokkaita saisi olla enemmänkin!). Ja itselleni annoin lämpimät taputukset olalle rohkeudesta: on hiukan toista olla Vihreänä ehdokkaana Helsingissä kuin täällä. Siinä kestovaippakangasnumerooni pukeutuneena vasten kuutta paljasjalkalaista (ja ainakin alkuun hyvin vihamielistä) orimattilalaisisäntää olisi monelta mennyt liito-oravankakka housuun mutta hoidin mielestäni tilanteen hyvinkin mallikkaasti kotiin =)

Lapsellisena Orimattilassa

Olen kolmen lapsen äiti. Olemme asuneet Orimattilassa vähän yli kolme vuotta. Alle kolmevuotiasta kotona hoidettaessa saa Kelalta kotihoidontukea. Harmi, että myös kotihoidontuen määrä jatkaa samaa kolmosen linjaa eli summa alkaa kolmosella.

Orimattilassa isän tai äidin päätös palata vanhempainvapaan jälkeen työhön (jos sellainen onni on kuin työpaikka) on tehty helpoksi. Orimattila ei maksa kuntalisää kotihoidontuen päälle kuten monet muut kunnat. Vaikka puhutaan todella mitättömän kuuloisista summista (vaikkapa 150€/kk), voisi tämä olla juuri se ratkaiseva ero, jonka avulla moni vanhempi voisi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, kunnes nuorin täyttää kolme vuotta.

Kuten kaikkialla Suomessa perhepäivähoidossa tikittää aikapommi: ala ei houkuttele nuoria ja nykyiset perhepäivähoitajat eläköityvät. Orimattilassa alle kolmevuotiaita ei edes huolita päiväkoteihin ja kaiken kaikkiaan hoitopaikat alkavat olla kiven alla. Sinänsä ainutlaatuinen päivähoitojärjestelmä ja subjektiivinen oikeus siihen ovat edistyksellisiä ja tasa-arvoisia mutta käytännössä systeemi ei anna valinnanvapautta vanhemmille. Koska kuntalisä vaihtelee kunnittain, lisää järjestelmä eriarvoisuutta ja erityisesti vähempituloiset kärsivät.

Ehkä johtuu humanistitaustastani mutta minun matikkapäällä ei päästä säästöihin, joita kunta laskee saavansa olemalla maksamatta kotihoidon kuntalisää. Käsittääkseni lapsen päivähoito maksaa kunnalle noin reilun 1000€/kk. Ymmärrän, että verotulojen kannalta vanhemmat olisi parempi pitää töissä. Mutta jos perheessä on useampia alle kouluikäisiä lapsia ja kuntalisän saamisen edellytykseksi asetetaan se, että kaikkien lasten on oltava kotihoidossa niin säästöä voi tulla kunnalle jopa tuhansia euroja kuukaudessa. Harvalla vanhemmalla tällä seudulla on niin suuret palkkatulot, että ne tuottaisivat veroina kaupungille tuon summan.

Asiaa hankaloittaa myös subjektiivinen päivähoito-oikeus. Koska kunnan pitää budjetoida subjektiiviseen päivähoitoon, ei voida budjetoida lisäksi mahdollisuuteen, että tämä oikeus jätettäisiin käyttämättä kuntalisän ansiosta. Tässä vaiheessa on blondin nostettava hiukan kädet pystyyn, koska mennään jo niin monimutkaisiin asioihin mutta en haluaisi luopua ajatuksesta pelkän budjetoinnin vaikeuden takia. Kai tästä olisi jossain vastaavankokoisessa kunnassa ennakkotapaus, josta voisimme ottaa esimerkin.

Jos Orimattila haluaa olla houkutteleva vaihtoehto nuorille lapsiperheille niin tässä olisi mahdollisuus nostaa sijoitusta harkintalistalla ainakin parilla pykälällä. Sen lisäksi, että kotihoidon kuntalisä toisi hyvinvointia ja tyytyväisyyttä jo olemassa oleville kuntalaisille, loisi se ulospäin mielikuvan lapsiperheistä huolta pitävänä ja perheitä arvostavana kuntana.

Vielä selvennyksen vuoksi totean, etten esitä että kaikkien vanhempien (lue: äitien) pitää jäädä kotiin hoitamaan lapsia vuosikausiksi ja unohtaa uransa. Uskon, että kaikki vanhemmat tekevät juuri niin kuin katsovat omalle perheelleen parhaaksi. Itsekin olen palannut työelämän pyörteisiin lasten ollessa noin vuoden ikäisiä. Mutta juuri tähän valinnan vapauteen kunnan pitäisi antaa mahdollisuus. Oli se sitten työhön paluu tai kotiin jääminen vielä hetkeksi.

Julkaistu Orimattilan Aluelehti, vko 42, Lukijan Sana